Miten tuo aika voi mennäkin niin vikkelään, että monet asiat joita luulee ehtivänsä tekemään, jäävätkin odottamaan aina vaan vuoroaan. Tänne olen ajatellut kirjoittaa monena iltana, mutta nukkumatti on tullut ennen kuin olem koneelle asti ennättänyt. Ulkona on mennyt pitkät tovit puutarhaa myllätessä. Vaikka en mikään viherpeukalo olekaan, kevät saa minut hetkeksi luulemaan, että olen. Innolla haravoin ja kuoputan kukkapenkkejä, vahdin silmä tarkkana ensimmäisiä avautuvia kukkia ja nuuskin vain kevättä, joka ei kyllä aina tuoksullaan ihastuta. Märän nurmikon ja koirank:n haju kuitenkin ovat niin selviä kevään merkkejä, että niistäkin nauttii.

Kissa saa ensimmäisiä kohmeisia kärpäsiä kiinni ja on suuri metsästäjä mielestään. Aika vierähtää kissan kanssa ulkoillessa huomaamatta tuntejakin eteenpäin. Ulkona on niin kivaa tähän aikaan vuodesta, kun lämpimään ei ole vielä tottunut.

Pojat ja mies potevat kevätflunssaa, minuun se ei ole vielä iskenyt ja toivottavasti ei tulekaan. Muutamia sinisiä ja keltaisia lasienkeleitä olen saanut aikaiseksi, vaan nyt kädet ovat alkaneet kaipailemaan kudinta. Keveitä keväisiä huiveja on mielessäni, taidan kurkistella tänään käsityösivuille ohjeen keksiäkseni.

Tiffanytyökurssi on tältä keväältä ohi ja loppunäyttely menossa. Olin alkuviikosta auttamassa näyttelyn pystytyksessä ja totesin taas, että maailma on houkuttelevia kauniita laseja täynnä. Ihastelin muidenkin harrasteryhmien töitä ja taas totesin, että kyllä ihmiset ovat taitavia luomaan kauneutta ympärilleen!!! Kyllä elämä on ihanaa!!!