Nyt kun keväinen aurinko pilkistää taivaalta, huomioin hirvittävän likaiset ikkunamme. Otin tavoitteeksi ehtiä pesemään ainakin yhden per päivä niin kauan kuin näitä lämpimämpiä päiviä riittää.

Kuten tavallista, tämäkin päätös johti suurempaan operaatioon. Totesin, että poikien huoneissa (joiden siivouksesta he vastaavat itse), ei kannata aloittaa ikkunan pesulla, vaan jätesäkin, imurin ja pölyrätin kanssa. Verhot pyykkiin, roskat roskiin (kaikenlaista kauppakuittia ja pikkuroskaa hyllyjen reunoilla), sitten imurointia ja pölyjen pyyhkimistä pari tuntia. Sitten totesin, että samalla pesen kaikki petivaatteet ja tuuletan patjat, sekä tamppaan huoneista matot.

Tämä kaikki johti siihen , että pääsin ikkunoiden pesemiseen asti n. 5 tuntia sen jälkeen, kun olin päätöksen niiden pesemisestä tehnyt.

Ikkunoiden pesussa kissa on oivallinen apulainen. Sen mielestä avoin ikkuna on sitä varten, että siitä pyritään kaikin keinoin ulos. Ja koska kissamme on valjaissa kulkeva, en antanut sen toteuttaa mielihaluaan. Ikkunoiden pesusta tuli tahtojen taistelu. Kissa läiskytti pesuvettä,  pyrki hyppäämään ikkunalaudalle, ja minä taas steppasin edestakaisin ikkunalasta kädessä estelläkseni kissaa pääsemästä tavoitteeseensa. Samalla tietenkin pesin ikkunaa.

Olimme me näky. Ohikulkeneilla ihmisillä riittää nyt varmasti kerrottavaa tuttavilleen, koska tajusin, että eihän kissa näkynyt ulos asti lattialta, vaan ihmiset näkivät ainoastaan minut tekemässä eriskummallisia liikkeitä ikkunanpesulasta kädessä...