Olin viikonloppuna kummipoikaa (6kk)  ja hänen siskoaan (alle 2 v.) moikkamassa. Pienet lapset tuntuvat kyllä sylissä mukavilta ja on kiva hoitaa heitä muutama päivä. Totesin, että vaikka omien lasten vauva-ajoista on pitkä aika, kaikki sujuu vanhasta muistista tosi helposti.

Kotiin tultua kissa oli tosi vaativa. Sylissä piti kököttää, vaikka ei todellakaan ole mikään sylikissa, herkkuja kärtti koko ajan, ja kun menin nukkumaan, alkoi koko yön kestävä vaatimushuutojen sarja. Aina kun nukahdin, kissa piti huolen siitä, että heräsin. Vasta neljän jälkeen aamuyöllä sekin rauhoittui nukkumaan. Sen siitä sain, kun olin kolme yötä pois kotoa.

Aamuisin se ei koskaan halua olla sylissä, vaan tänä aamuna sen piti päästä syliin makailemaan pitkäksi aikaa. Eikä se odottanut, että saisin kahvin juotua, vaan alkoi aamu-ulkoiluhuudot välittömästi kun sain kahvinkeittimen ladattua. Nyt olen sitten ulkoillut sen kanssa miltei koko päivän, välillä on käyty sisällä syömässä.

Laukut on nyt purettu, ja kissa rauhoittunut. Aika aloittaa päivän työt.